Maanmuokkauksen tavoitteena on turvata metsänuudistamisen onnistuminen. Maanmuokkauksella parannetaan siemenen itämistä ja taimen kehittymistä. Taimikon laatu paranee huomattavasti, kun istutetaan kasvupaikalle sopivaan muokkausjälkeen. Maanmuokkauksella muutetaan taimien kasvupaikkaolosuhteet suotuisimmiksi. Kuoleva orgaaninen aines hajoaa osittain ja muodostaa maan pintaan kunttakerroksen. Se huonontaa kasvupaikan lämpö- ja kosteusoloja. Hakkuutähteiden ja kantojen poistaminen parantaa lopputulosta, mutta se ei kuitenkaan korvaa maanmuokkausta.

Maanmuokkausmenetelmä valitaan kasvupaikan ja uudistusmenetelmän mukaan. Karuille kasvupaikoille riittää yleensä kivennäismaan paljastaminen kevyesti joko äestämällä tai laikuttamalla. Laikutus ja äestys sopivat myös helposti läpäiseville maille. Ne ovat kaivinkone työhön verrattuna edullisia. Keskikarkeilla ja hienojakoisilla mailla mätästävät menetelmät ovat kasvupaikalle parhaita vaihtoehtoja. Kun mätäs on tehty oikein, taimen lämpö- ja kosteusolot ovat hyvät ja se lähtee nopeasti kasvuun. Mättään pinnalla oleva kivennäismaakerros estää mättään kuivumisen ja täten suojaa taimea kuivina jaksoina. Rehevillä mailla suositaan laikkumätästystä, koska siinä jää vähemmän paljasta mineraalipintaa kuin muissa menetelmissä ja täten se vähentää siemensyntyisen vesakon syntymistä.

Äestys sopii karkeille ja keskikarkeille männyn uudistusaloille sekä hienojakoisten istutusalueiden maille. Myös keskikarkeiden tuoreiden kankaiden kuuset voidaan muokata äestämällä. Äestys ei sovi reheville ja veden vaivaamille maille.

Laikutus sopii kaikille männyn uudistusaloille sekä kivisille tuoreen kankaan kuusen uudistusaloille karkeille ja keskikarkeille kivennäismaille. Se sopii myös kivikoille, rinnemaille ja maaperältään vaihteleville maille äestystä paremmin. Laikutus ei sovellu alaville, kunttaisille ja veden vaivaamille maille.

Mätästys on yleisnimi monille kaivinkoneella tehtävälle muokkaukselle. Se soveltuu erityisesti kuusen ja koivun istutukseen kivennäismailla sekä veden vaivaamien hienojakoisten maiden sekä turvemaiden viljelyyn. Mätästys jaetaan laikku-, kääntö-, navero- ja ojitusmätästykseen. Laikkumätästys soveltuu tuoreille ja lehtomaisille kankaille. Se ei sovellu turvemaille, erittäin kivisille maille eikä veden vaivaamille maille. Kääntömätästys sopii kuusen ja koivun istutukseen aloille, jotka eivät ole veden vaivaamia. Se soveltuu myös männyn luontaiseen uudistamiseen sekä viljelymaille, joiden vesitalous on kunnossa. Naveromätästys sopii hienojakoisille ja veden vaivaamille maille sekä turvemaille. Se ei sovellu kivisille ja savisille maille eikä sitä yleensä kannata käyttää kivennäismailla. Ojitusmätästys sopii veden vaivaamille soistuville kankaille sekä turvemaille, joista pitää ohjata vettä pois. Se ei sovellu kivisille ja savisille maille. Turvemaita uudistettaessa maan vesitalous otetaan huomioon siten, että tehdään osasta mätästysvaoista kuivatusojien kokoisia. Vesistönsuojelusta huolehditaan samoin menetelmin kuin kunnostusojituksessa.

Säätöauraus sopii soistuneille, hienojakoisille sekä paksukunttaisille, verraten viljaville maille. Sitä käytetään Pohjois-Suomessa edullisuutensa vuoksi suurilla viljelyalueilla. Avausvaon keskisyvyydeksi suositellaan noin 25 cm.

Kantojen ja hakkuutähteiden korjuu uudistusalalta parantaa muokkauksen jälkeä ja nopeuttaa maanmuokkausta. Äestyksessä hyvän muokkausjäljen osuus kasvaa noin 25 %, mätästyksessä vaikutus ei ole niin selvä. Kantojen nosto myös lisää istutuspaikkojen määrää ja parantaa taimikon elollisuutta, tasaisuutta ja laatua. Hyötynä on, että lehtipuut suojaavat mäntyjä hirvituhoilta ja lisäksi lehtipuut täydentävät taimikkoa. Haittana on, että kantojen nosto paljastaa laajemmin kivennäismaata ja tällöin lehtipuuston määrä taimikossa lisääntyy ja perkaustarve kasvaa. Myös ravinteiden huuhtoutumisriski kasvaa.

Kivennäismaiden uudistushakkuut ja maanmuokkaus saattavat lisätä ravinne- ja kiintoaineshuuhtoumia vesistöön. Vesistökuormitus riippuu maanpinnan kaltevuudesta, hakkuun ajankohdasta, maanmuokkausmenetelmästä sekä pohjavesipinnan ja vesistön läheisyydestä. Vesistöjen ja pienvesien yhteyteen jätetään aina muokkaamaton suojakaista, joka estää kiintoaineiden ja ravinteiden huuhtoutumista. Suojakaistan maanpinta, maaperä ja kasvillisuus estävät huuhtoumien päätymisen vesistöön. Suojakaistalta voidaan poistaa puustoa, mikäli se voidaan tehdä maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta. Pohjavesialueille pyritään välttämään maanpinnan rikkomista.