Osaran aukeat ovat Pudasjärven ja Posion kuntien alueella sijaitsevia hakkuualoja, joita aikoinaan pidettiin Euroopan suurimpina. Alueiden hakkuut aloitettiin 1940-luvulla sodan jälkeen ja lopetettiin 1960-luvun lopulla. Avohakkuualueen pinta-alaksi oli tuolloin noin 21 000 hehtaaria ja puuta hakattiin yli 1,2 miljoonaa kuutiota. Nimen osaran aukeat alue sai Metsähallituksen silloisen johtajan Nils Osaran mukaan. Tosin Osaralla ei ollut osaa hakkuisiin, vaan toiminta aloitettiin jo hänen edeltäjänsä, eräkirjailijanakin tunnetun A. E. Järvisen aikana. Hän työskenteli metsänhoitajana Metsähallituksen Peräpohjolan piirikuntakonttorilla.

Osaran aukeita on kritisoitu aina hakkuista lähtien. Hakkuuaukkojen on pelätty muuttuvan puuttomaksi tundraksi ja voimakas maanmuokkaus on hankaloittanut alueella kulkemista. Lisäksi alueelle on istutettu aivan liian eteläistä alkuperää olevia siemeniä, jotka ovat tuoneet ongelmia puuston kasvuun ja istutustyöt on jouduttu tekemään moneen kertaan uudestaan. Nykyään osaran aukeilla kasvaa 12-14 metristä, tasaista ja tiheää puustoa. Metsää ensiharvennetaan noin 200 hehtaarin kuukausivauhdilla. Osaran aukeilla pääpuulajina on mänty, mutta rehevämmillä paikoilla on sekapuustona myös kuusta ja koivua. Korkeimmilla vaaroilla ja pohjoisrinteillä on aukkoisuutta ja tykkylumen vioittamaa puustoa.

1950-luvulla puuta kaadettiin harsintahakkuu menetelmällä, jolloin puustosta valittiin mitä kaadettiin milloin mitäkin puuta tarvittiin eikä hakkuita juuri ajateltu metsänhoidollisesta näkökulmasta. Hakkuut aloitettiin Susivaaran eteläpäästä Pudasjärven puolelta vuonna 1946. Aukko levittäytyi kymmenessä vuodessa Posioon asti. Aukea oli pohjois-eteläsuunnassa yli 25 kilometriä pitkä. Susivaara tuotti hakkuiden jäljiltä huonosti ja puuston laatu oli huonoa, jolloin metsänuudistajalle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin avohakkuu ja metsänviljely.

1950-luvulla hakatusta puustosta kertyneestä puutavarasta vain noin neljännes kelpasi tukiksi. Tästä voidaan päätellä, että puun laatu oli huonoa jo ennen suurhakkuita. Harsintahakkuiden jäljiltä jääneet kuuset olivat lahoja tyvistä ja latvoista. Kasvunsa lopettaneissa kuusikoissa oli puuta keskimäärin 60 kuutiota hehtaarilla. Nykyään ensiharvennuksista poistetaan myyntipuuta noin 30 kuutiota hehtaarilla eli noin puolet alkuperäisten hakkuiden verran.

Hankalimmin uudistettavia vanhoista hakkuualoista ovat vaarojen laet. Männyn uudistaminen on vaikeaa yli 250 metriä merenpinnan yläpuolella olevilla kasvupaikoilla. Osa lakimaista jouduttiin istuttamaan uudelleen. Täydennykseksi istutettiin muun muassa lehtikuusia. Ne ovat menestyneet hyvin vaaroillakin. Aikoinaan Helsingin sanomista lähetettiin kuvaaja ikuistamaan näitä laella olevia rumia mäntyjä. Paikka oli tähän tarkoitukseen otollinen, koska vaaralle pääsee tietä pitkin. Sensaationhakuisuuden vuoksi paremmin kasvaneet männiköt jätettiin tietysti kuvaamatta.

Suurhakkuut tehtiin, koska sodan köyhdyttämä Suomi haki tuloja sotakorvauksiin ja maan jälleenrakentamiseen. Lisäksi tarvittiin töitä armeijasta kotiutuneille sadoille tuhansille miehille. Samalla torjuttiin kommunistien vallankaappausuhkaa. Metsähallitus laittoi ”keskitettyjä hakkuita” käyntiin joka puolella Lappia, Pohjois-Pohjanmaata ja Pohjois-Karjalaa. Monesta pitäjästä löytyy tuhansien hehtaarien aukkoja. Susivaaralla hakkuita tekivät metsäyhtiöt sekä Metsähallitus. Uudistamisurakat jatkuivat 1960-luvulle ja vaikeimmilla kohteilla 1970-luvun puolelle.

Avohakkuiden seurauksena ajateltiin, että linnun laulu lakkaisi Lapista ikiajoiksi. Pelko oli kuitenkin turha, sillä vanhojen avohakkuualueiden eläimistö on havaittu monipuoliseksi. Osaran aukeilla sijaitsee pari suurta metson soidinaluetta. Myös näätiä, hirviä, jäniksiä, riekkoja, teeriä ja saukkoja on havaittu alueella. Alueen hirvikanta on perinteisesti ollut vahva. Tästä johtuen myös karhua tavataan seudulla. Kalaelämäkin on runsasta.  Metsän kasvusta johtuen maaston peitteellisyys kasvaa ja riistan saaminen ilman koiraa on hyvin hankalaa.

Sensaationhakuisen median takia monien ihmisten käsitys osaran aukeista on, että alueella kasvaa vain huonolaatuista puustoa. Onneksi asennemuutosta on tapahtunut, kun alettiin huomata, että metsä on uudistunut Lapin oloihin nähden hyvin ja alueella kasvaa kaunista puustoa.