Jyväskylässä sijaitsevan tilan 0,7 hehtaarin kuusitaimikkoon sattui myyrätuho. Tämän seurauksena taimikko on metsitettävä uudelleen sekä sille on tehtävä muokkaus kaivurilaikutuksella. Tarkoituksena on tutkia, paljonko metsänomistaja saa Kemera-tukea, kun hän tekee istutustyön itse ja teettää maanmuokkauksen. Koska metsänomistajalla ei ole voimassa olevaa metsätaloussuunnitelmaa, hänelle myönnettävää toteutustukea lasketaan 10 prosenttia. Kustannuksiin sisältyvää arvonlisäveroa ei rahoiteta tuella.

Tila sijaitsee I tukivyöhykkeen alueella, hän saa 1820 euroa hehtaarilta eli 1274 euroa. Kun siihen otetaan huomioon työtuen todellinen arvo 10 prosenttia, jää summaksi 127,4 euroa.

Istutettaessa kuusta suositellaan 2000 taimea hehtaarille, joten metsänomistaja tarvitsee tällöin 1400 taimea. Yhden paakkutaimen hinnan ollessa noin 0,22 euroa, tulisivat nämä metsänomistajalle maksamaan 308 euroa. Taimitarhahinnan lisäksi metsänomistaja saattaa joutua maksamaan taimien pakkaamisesta ja kuljettamisesta sekä tukkimiehentäin torjunnasta ja taimisuojien välittämisestä 0,03 senttiä toimenpiteeltä. Koska metsänomistaja tekee istutuksen itse hän saa korvausta 21,8 euroa hehtaarilta, koska hänellä ei ole voimassa olevaa metsänhoitosuunnitelmaa. Tällöin hän saisi tukea 15,26 euroa.

Maanmuokkaus kaivurilaikutuksella tulisi maksamaan 14,1 euroa hehtaarilta, koska metsänomistajalla ei ole metsätaloussuunnitelmaa. Tällöin saataisiin tukea 9,87 euroa.

Kun kaikki nämä lasketaan yhteen, saadaan 152,53 euroa toteutustukea. Koska tukea alennetaan 10 prosenttia, jää jäljelle enää 137,277 euroa toteutustukea. Tähän lasketaan vielä lisäksi suunnittelutuki eli 65 euroa hehtaarilta, eli 0,7 hehtaarin kuviolle se teettäisi 45,5 euroa. Tällöin suunnittelutuen ja toteutustuen summaksi saadaan 182,777 euroa.

Jotta vastaavanlainen tuho voitaisiin välttää jatkossa, kannattaa tutkia taimikon heinittymisvaaraa. Myyrät viihtyvät hyvin heinittyneessä taimikossa ja tällöin heinittynyt taimikko lisäisi uuden myyrätuhon riskiä. Varsinkin, jos myyriä on lähivuosina runsaasti, kannattaa toimenpiteisiin ryhtyä. Jos myyrät söisivät taimet taas ensi vuonna, ei Kemera-tukea välttämättä enää myönnetä ja metsänomistaja joutuisi teettämään kaikki istutus- ja muokkaustyöt kokonaan omasta pussistaan. Kemera-tukeen kuuluu myös ehto, jonka mukaan metsänomistajan tulisi hoitaa taimikkoa seuraavat 15 vuotta. Jokaisesta taimikkoon tehtävästä taimikonhoitotyöstä on metsänomistajan velvollisuus ilmoittaa ja Metsäkeskuksen täytyy hyväksyä ne.

Männyn siemenpuumenetelmässä on oleellista kiinnittää huomio ennen hakkuuta puuston terveyteen ja latvusten runsauteen. Tähän voidaan vaikuttaa hyvällä metsänhoidolla. Siemenpuumenetelmää on suositeltavaa käyttää keskikarkeilla ja karkeilla maalajeilla. Lajittuneissa VT- ja sitä karummilla kankailla lopputulos on suotuisin. Hienojakoinen maasto on liian rehevää ja tällöin on vaarana, että routa tuhoaa sirkkataimet. Männyn siemenpuumenetelmä soveltuu hyvin maisemallisesti herkille alueille.

Männyn siemenpuumenetelmää voidaan auttaa ja tehostaa ajoissa tehdyllä maanmuokkauksella, hakkuutähteiden keräämisellä, kulotuksella ja kantojen nostolla. Etelä-Suomessa siementuotanto on yleensä riittävää. Maanmuokkaus on tarpeellinen ennen menetelmän käyttöönottoa. Muokkaus tulisi tehdä ennen syksyä, jolloin siemenet varisevat puista maahan. Tehokkaalla lautasaurauksella saadaan riittävästi kivennäismaata (20-25 %) esiin. Muokkausjäljestä ei ole tarpeellista tehdä liian syvää, noin 10 cm vako riittää. Kantojen nostolla, lisälaikutuksella, hakkuutähteiden keräämisellä ja kulotuksella voidaan parantaa lopputulosta. Muokkausjälki pysyy hyvänä vain lyhyen aikaa, Etelä-Suomessa 3-4 vuotta ja Pohjois-Suomessa 5-10 vuotta. Raivaaminen on välttämätöntä, koska lehtipuut ja muu aluskasvillisuus kehittyvät mäntyä nopeammin. Se tulisi tehdä 6-7 vuotta muokkauksen jälkeen. Raivauksessa suositellaan myös, että kehityskelpoiset havupuuryhmät säästetään.

Tapion suositusten mukaan siemenpuita tulisi jättää 50-150 kpl/ha. Tutkimuksen mukaan siemensato on suurinta runkoluvun ollessa 100-200 kpl/ha. Siemenpuita jättäessä kannattaa ottaa huomioon reunametsän siemennyskyky, puiden koko ja kasvupaikan viljavuus. Iällä on vähän merkitystä lopputulokseen. Siemenpuiden määrässä on syytä ottaa huomioon mahdolliset myrskytuhot ja puiden merkkaus tulee tehdä omana toimenpiteenään.  Siemenpuut tulee poistaa viimeistään 5 vuotta riittävän taimettumisen toteamisesta. Lainsäädännön mukaan Etelä- ja Keski-Suomessa luontainen taimiaines olisi saatava syntymään 2 vuoden kuluessa. Puiden poisto tulisi tehdä talvella, mielellään suojasäällä. Osa siemenpuista tulee jättää säästöpuiksi.

Kaistalehakkuussa uudistusalalle ei jätetä emopuustoa, vaan luotetaan reunametsien siemennyskykyyn. Kaistaleista tehdään niin ohuita, että reunametsien puut voivat siementää kaistaleet. Metsän tulee olla harvennuksin käsiteltyä, jolloin vältetään myrskytuhoriskit. Ajoitus on sama kuin siemenpuuhakkuussa ja maanmuokkaus sekä raivaus ovat välttämättömiä toimenpiteitä.

Uudistusrintamassa uudistusalaa kasvatetaan vähitellen reunametsän hoitaessa siemennyksen. Metsän tulee olla harvennuksin käsitelty ja tasarakenteinen. Uudistusrintamalla on jatkuva myrskytuhovaara. Menetelmä soveltuu hyvin maisemallisesti herkille alueille.

Kuusen suojuspuumenetelmä on monivaiheinen, eikä sen onnistuminen kivennäismailla ole varmaa. Menetelmää voidaan harkita, jos uudistettavan puuston alle on muodostunut kasvatuskelpoista taimikkoa, metsää on käsitelty riittävin harvennuksin, siinä on sekametsärakenne tai luontaisesti muodostuneita, pieniä aukkoja, joissa on tapahtunut taimettumista. Ennen menetelmän käyttöönottoa elinkelvoton alikasvos raivataan pois, harvennetaan kieroajan lopulla kuusikkoa 300-500 kpl/ha ja ”väljennyksessä” suositaan koivua ja mäntyä. Kun taimiainesta on syntynyt, on suojuspuustoksi jätettävä noin 200 runkoa, mukaan lukien mäntyä ja koivua. Maata ei muokata. Suojuspuusto poistetaan, kun taimet pärjäävät pintakasvillisuudessa. Menetelmässä aikaa kuluu 15-20 vuotta.

Kuusen suojuspuumenetelmän tulokset ovat olleet heikkoja, koska sitä on yritetty soveltaa hoitamattomiin tiheisiin kuusikoihin, paksu ja kuiva humuskerros haittaa taimettumista ja myrskytuhojen mahdollisuudet ovat suuret. Kuusien hyviä siemenvuosia on harvakseltaan, Etelä-Suomessa 2 kertaa vuosikymmenessä, Pohjois-Suomessa vielä harvemmin. Lisäksi suojuspuiden poistossa noin 30 % taimista vaurioituu. Tämän vuoksi Tapio ei suosittele menetelmän käyttöä yksityismailla.
Kuusen kaistalehakkuussa ja uudistamisrintamassa luotetaan reunametsien siemennyskykyyn. Menetelmät soveltuvat soistuneille kankaille ja viljaville luontaisille soille. Maata muokataan ainoastaan kivennäismailla, soilla ei. Kaistaleiden tulee olla 20-50 metriä leveitä ja ne tulisi muotoilla maaston mukaan. Tulokset vaihtelevat, eikä Tapiolla ei ole käytännön ohjeita näihin menetelmiin. Ne soveltuvat maisemallisesti herkille alueille.

Maanmuokkauksen tavoitteena on turvata metsänuudistamisen onnistuminen. Maanmuokkauksella parannetaan siemenen itämistä ja taimen kehittymistä. Taimikon laatu paranee huomattavasti, kun istutetaan kasvupaikalle sopivaan muokkausjälkeen. Maanmuokkauksella muutetaan taimien kasvupaikkaolosuhteet suotuisimmiksi. Kuoleva orgaaninen aines hajoaa osittain ja muodostaa maan pintaan kunttakerroksen. Se huonontaa kasvupaikan lämpö- ja kosteusoloja. Hakkuutähteiden ja kantojen poistaminen parantaa lopputulosta, mutta se ei kuitenkaan korvaa maanmuokkausta.

Maanmuokkausmenetelmä valitaan kasvupaikan ja uudistusmenetelmän mukaan. Karuille kasvupaikoille riittää yleensä kivennäismaan paljastaminen kevyesti joko äestämällä tai laikuttamalla. Laikutus ja äestys sopivat myös helposti läpäiseville maille. Ne ovat kaivinkone työhön verrattuna edullisia. Keskikarkeilla ja hienojakoisilla mailla mätästävät menetelmät ovat kasvupaikalle parhaita vaihtoehtoja. Kun mätäs on tehty oikein, taimen lämpö- ja kosteusolot ovat hyvät ja se lähtee nopeasti kasvuun. Mättään pinnalla oleva kivennäismaakerros estää mättään kuivumisen ja täten suojaa taimea kuivina jaksoina. Rehevillä mailla suositaan laikkumätästystä, koska siinä jää vähemmän paljasta mineraalipintaa kuin muissa menetelmissä ja täten se vähentää siemensyntyisen vesakon syntymistä.

Äestys sopii karkeille ja keskikarkeille männyn uudistusaloille sekä hienojakoisten istutusalueiden maille. Myös keskikarkeiden tuoreiden kankaiden kuuset voidaan muokata äestämällä. Äestys ei sovi reheville ja veden vaivaamille maille.

Laikutus sopii kaikille männyn uudistusaloille sekä kivisille tuoreen kankaan kuusen uudistusaloille karkeille ja keskikarkeille kivennäismaille. Se sopii myös kivikoille, rinnemaille ja maaperältään vaihteleville maille äestystä paremmin. Laikutus ei sovellu alaville, kunttaisille ja veden vaivaamille maille.

Mätästys on yleisnimi monille kaivinkoneella tehtävälle muokkaukselle. Se soveltuu erityisesti kuusen ja koivun istutukseen kivennäismailla sekä veden vaivaamien hienojakoisten maiden sekä turvemaiden viljelyyn. Mätästys jaetaan laikku-, kääntö-, navero- ja ojitusmätästykseen. Laikkumätästys soveltuu tuoreille ja lehtomaisille kankaille. Se ei sovellu turvemaille, erittäin kivisille maille eikä veden vaivaamille maille. Kääntömätästys sopii kuusen ja koivun istutukseen aloille, jotka eivät ole veden vaivaamia. Se soveltuu myös männyn luontaiseen uudistamiseen sekä viljelymaille, joiden vesitalous on kunnossa. Naveromätästys sopii hienojakoisille ja veden vaivaamille maille sekä turvemaille. Se ei sovellu kivisille ja savisille maille eikä sitä yleensä kannata käyttää kivennäismailla. Ojitusmätästys sopii veden vaivaamille soistuville kankaille sekä turvemaille, joista pitää ohjata vettä pois. Se ei sovellu kivisille ja savisille maille. Turvemaita uudistettaessa maan vesitalous otetaan huomioon siten, että tehdään osasta mätästysvaoista kuivatusojien kokoisia. Vesistönsuojelusta huolehditaan samoin menetelmin kuin kunnostusojituksessa.

Säätöauraus sopii soistuneille, hienojakoisille sekä paksukunttaisille, verraten viljaville maille. Sitä käytetään Pohjois-Suomessa edullisuutensa vuoksi suurilla viljelyalueilla. Avausvaon keskisyvyydeksi suositellaan noin 25 cm.

Kantojen ja hakkuutähteiden korjuu uudistusalalta parantaa muokkauksen jälkeä ja nopeuttaa maanmuokkausta. Äestyksessä hyvän muokkausjäljen osuus kasvaa noin 25 %, mätästyksessä vaikutus ei ole niin selvä. Kantojen nosto myös lisää istutuspaikkojen määrää ja parantaa taimikon elollisuutta, tasaisuutta ja laatua. Hyötynä on, että lehtipuut suojaavat mäntyjä hirvituhoilta ja lisäksi lehtipuut täydentävät taimikkoa. Haittana on, että kantojen nosto paljastaa laajemmin kivennäismaata ja tällöin lehtipuuston määrä taimikossa lisääntyy ja perkaustarve kasvaa. Myös ravinteiden huuhtoutumisriski kasvaa.

Kivennäismaiden uudistushakkuut ja maanmuokkaus saattavat lisätä ravinne- ja kiintoaineshuuhtoumia vesistöön. Vesistökuormitus riippuu maanpinnan kaltevuudesta, hakkuun ajankohdasta, maanmuokkausmenetelmästä sekä pohjavesipinnan ja vesistön läheisyydestä. Vesistöjen ja pienvesien yhteyteen jätetään aina muokkaamaton suojakaista, joka estää kiintoaineiden ja ravinteiden huuhtoutumista. Suojakaistan maanpinta, maaperä ja kasvillisuus estävät huuhtoumien päätymisen vesistöön. Suojakaistalta voidaan poistaa puustoa, mikäli se voidaan tehdä maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta. Pohjavesialueille pyritään välttämään maanpinnan rikkomista.

Osaran aukeat ovat Pudasjärven ja Posion kuntien alueella sijaitsevia hakkuualoja, joita aikoinaan pidettiin Euroopan suurimpina. Alueiden hakkuut aloitettiin 1940-luvulla sodan jälkeen ja lopetettiin 1960-luvun lopulla. Avohakkuualueen pinta-alaksi oli tuolloin noin 21 000 hehtaaria ja puuta hakattiin yli 1,2 miljoonaa kuutiota. Nimen osaran aukeat alue sai Metsähallituksen silloisen johtajan Nils Osaran mukaan. Tosin Osaralla ei ollut osaa hakkuisiin, vaan toiminta aloitettiin jo hänen edeltäjänsä, eräkirjailijanakin tunnetun A. E. Järvisen aikana. Hän työskenteli metsänhoitajana Metsähallituksen Peräpohjolan piirikuntakonttorilla.

Osaran aukeita on kritisoitu aina hakkuista lähtien. Hakkuuaukkojen on pelätty muuttuvan puuttomaksi tundraksi ja voimakas maanmuokkaus on hankaloittanut alueella kulkemista. Lisäksi alueelle on istutettu aivan liian eteläistä alkuperää olevia siemeniä, jotka ovat tuoneet ongelmia puuston kasvuun ja istutustyöt on jouduttu tekemään moneen kertaan uudestaan. Nykyään osaran aukeilla kasvaa 12-14 metristä, tasaista ja tiheää puustoa. Metsää ensiharvennetaan noin 200 hehtaarin kuukausivauhdilla. Osaran aukeilla pääpuulajina on mänty, mutta rehevämmillä paikoilla on sekapuustona myös kuusta ja koivua. Korkeimmilla vaaroilla ja pohjoisrinteillä on aukkoisuutta ja tykkylumen vioittamaa puustoa.

1950-luvulla puuta kaadettiin harsintahakkuu menetelmällä, jolloin puustosta valittiin mitä kaadettiin milloin mitäkin puuta tarvittiin eikä hakkuita juuri ajateltu metsänhoidollisesta näkökulmasta. Hakkuut aloitettiin Susivaaran eteläpäästä Pudasjärven puolelta vuonna 1946. Aukko levittäytyi kymmenessä vuodessa Posioon asti. Aukea oli pohjois-eteläsuunnassa yli 25 kilometriä pitkä. Susivaara tuotti hakkuiden jäljiltä huonosti ja puuston laatu oli huonoa, jolloin metsänuudistajalle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin avohakkuu ja metsänviljely.

1950-luvulla hakatusta puustosta kertyneestä puutavarasta vain noin neljännes kelpasi tukiksi. Tästä voidaan päätellä, että puun laatu oli huonoa jo ennen suurhakkuita. Harsintahakkuiden jäljiltä jääneet kuuset olivat lahoja tyvistä ja latvoista. Kasvunsa lopettaneissa kuusikoissa oli puuta keskimäärin 60 kuutiota hehtaarilla. Nykyään ensiharvennuksista poistetaan myyntipuuta noin 30 kuutiota hehtaarilla eli noin puolet alkuperäisten hakkuiden verran.

Hankalimmin uudistettavia vanhoista hakkuualoista ovat vaarojen laet. Männyn uudistaminen on vaikeaa yli 250 metriä merenpinnan yläpuolella olevilla kasvupaikoilla. Osa lakimaista jouduttiin istuttamaan uudelleen. Täydennykseksi istutettiin muun muassa lehtikuusia. Ne ovat menestyneet hyvin vaaroillakin. Aikoinaan Helsingin sanomista lähetettiin kuvaaja ikuistamaan näitä laella olevia rumia mäntyjä. Paikka oli tähän tarkoitukseen otollinen, koska vaaralle pääsee tietä pitkin. Sensaationhakuisuuden vuoksi paremmin kasvaneet männiköt jätettiin tietysti kuvaamatta.

Suurhakkuut tehtiin, koska sodan köyhdyttämä Suomi haki tuloja sotakorvauksiin ja maan jälleenrakentamiseen. Lisäksi tarvittiin töitä armeijasta kotiutuneille sadoille tuhansille miehille. Samalla torjuttiin kommunistien vallankaappausuhkaa. Metsähallitus laittoi ”keskitettyjä hakkuita” käyntiin joka puolella Lappia, Pohjois-Pohjanmaata ja Pohjois-Karjalaa. Monesta pitäjästä löytyy tuhansien hehtaarien aukkoja. Susivaaralla hakkuita tekivät metsäyhtiöt sekä Metsähallitus. Uudistamisurakat jatkuivat 1960-luvulle ja vaikeimmilla kohteilla 1970-luvun puolelle.

Avohakkuiden seurauksena ajateltiin, että linnun laulu lakkaisi Lapista ikiajoiksi. Pelko oli kuitenkin turha, sillä vanhojen avohakkuualueiden eläimistö on havaittu monipuoliseksi. Osaran aukeilla sijaitsee pari suurta metson soidinaluetta. Myös näätiä, hirviä, jäniksiä, riekkoja, teeriä ja saukkoja on havaittu alueella. Alueen hirvikanta on perinteisesti ollut vahva. Tästä johtuen myös karhua tavataan seudulla. Kalaelämäkin on runsasta.  Metsän kasvusta johtuen maaston peitteellisyys kasvaa ja riistan saaminen ilman koiraa on hyvin hankalaa.

Sensaationhakuisen median takia monien ihmisten käsitys osaran aukeista on, että alueella kasvaa vain huonolaatuista puustoa. Onneksi asennemuutosta on tapahtunut, kun alettiin huomata, että metsä on uudistunut Lapin oloihin nähden hyvin ja alueella kasvaa kaunista puustoa.

Olen istuttanut ja hoitanut taimia vanhempieni metsätiloilla. Olen tehnyt tiloilla istutustöitä muutamana vuonna. Kesällä 2010 suoritin ensimmäisen opiskeluvuoden harjoitteluni Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksellä ja istutin taimia harjoittelujakson eli viiden viikon ajan. Olen myös perannut ja harventanut taimikoita parina vuonna, mutta yleensä olen raivannut varttuneempia metsiköitä. Olen myös tehnyt uudistusalan raivausta pari kertaa.

Mielestäni osaan istuttaa taimia hyvin, tosin en vielä ole kovin nopea istuttaja. Tosin nopeus kehittyykin kokemuksen ja osaamisen myötä ja huolellisuus on taimikonistutuksessa tärkeintä. Kehityin nopeammaksi harjoittelun edetessä. Myös taimikonhoitamisen osaan mielestäni ihan hyvin. Olen tehnyt taimikon perkausta ja harvennusta vanhempieni metsätiloilla muutamana vuonna, joten nuo työt minulta sujuvat ihan hyvin. Uudistusalan raivausta olen tehnyt vähän, joten se ei ole ihan uutta hommaa minulle, mutten ole siinä vielä aika aloittelija. Minulla ei ole käytännön kokemusta leimikonsuunnittelusta koulun harjoituksia lukuun ottamatta, eikä taimien kasvatuksesta, kuljetuksesta, jakelusta ja varastoinnista. Olenkin kiinnostunut saamaan kokemusta myös noista tehtävistä työharjoitteluissa. Noista taidoista tulee olemaan minulle hyötyä, ei ainoastaan metsäalan ammattilaisena, vaan myös metsänomistajana. Varsinkin leimikonsuunnittelu on hyödyllinen myös metsänomistajalle, jotta ei ole täysin riippuvainen metsäalan ammattilaisten mielipiteistä ja suunnitelmista. Tällöin suunnittelu- ja taimikonhoitoon liittyviä mahdollisuuksia on useampia.

Minulla on vielä opittavaa metsänuudistamisen töistä, mutta kun minulla on mahdollista päästä tekemään noita töitä, pyrin oppimaan uutta ja kehittämään osaamistani.